Video

Transkriptio

Mitä on hydraulinen murtaminen - tai vesisärötys?

Teollisen vallankumouksen alusta alkaen energiankulutuksemme on noussut lakkaamatta.

Suurin osa tästä energiankulutuksesta tyydytetään fossiilisilla polttoaineilla, kuten kivihiilellä tai maakaasulla.

Viime aikoina on ollut paljon puhetta kiistanalaisesta tavasta saada maakaasua:

Hydraulinen murtaminen tai vesisärötys.

Yksinkertaisesti vesisärötys on maakaasun hankkimista Maan syvistä kerroksista.

Tällä tekniikalla huokoinen kivi murretaan käyttäen vettä, hiekkaa ja kemikaaleja,

jotta maakaasu saadaan vapautettua maaperästä.

Vesisärötys on ollut tunnettu 1940-luvulta alkaen.

Kuitenkin vasta viimeisen kymmenen vuoden aikana on ollut melkoinen “vesisärötys-trendi”,

erityisesti Yhdysvalloissa.

Näin on käynyt, koska kaikkein perinteisimmät maakaasulähteet Amerikassa ja Euroopassa on käytetty loppuun.

Sen takia maakaasun ja muiden polttoaineiden hinnat nousevat tasaisesti.

Erityisen hankalien ja hintavien tekniikoiden käyttö, kuten vesisärötyksen, on nyt tullut kannattavaksi.

Samaan aikaan vesisärötystä on käytetty useammin kuin miljoona kertaa Yhdysvalloissa yksinään.

Yli 60% kaikista uusista öljy- ja kaasulähteistä porataan käyttäen vesisärötystä.

Katsotaanpa kuinka vesisärötys itseasiassa toimii:

Ensimmäiseksi kuilu porataan usean sadan metrin syvyyteen Maan sisään.

Sieltä vaakatasoinen reikä porataan kaasun sisältävään kivikerrokseen.

Seuraavaksi vesisärötyksessä käytetty neste pumpataan maahan käyttöen tehokkaita pumppuja.

Keskimäärin neste sisältää 8 miljoonaa litraa vettä,

joka on vastaa 65 tuhannen ihmisen päivittäistä vedenkulutusta,

ja sen lisäksi se sisältää useita tonneja hiekkaa ja noin 200 tuhatta litraa kemikaaleja.

Sekoitus läpäisee kivikerroksen ja aikaansaa lukuisia pieniä halkeamia.

Hiekka estää halkeamien sulkeutumisen uudelleen.

Kemikaaleilla on monia tehtäviä:

muun muassa ne tiivistävät veden,

tappavat bakteerit

tai liottavat mineraaleja.

Seuraavaksi suurin osa vesisärötykseen käytetystä nesteestä pumpataan ulos.

Ja nyt maakaasu voidaan kerätä.

Heti kun kaasulähde on kulutettu loppuun, porausreikä suljetaan.

Yleensä vesisärötykseen käytetty neste pumpataan takaisin syviin maanalaisiin kerroksiin ja suljetaan sinne.

Kuitenkin vesisärötys yhdistetään useisiin huomattaviin riskeihin.

Ensisijainen riski on juomakelpoisten vesilähteiden saastuminen.

Vesisärötys ei vain kuluta suuria määriä makeaa vettä,

mutta sen lisäksi vesi on vesisärötyksen jälkeen saastunutta ja erittäin myrkyllistä.

Saastuminen on niin vakavaa, että vettä ei voi puhdistaa edes vedenpuhdistuslaitoksella.

Vaikka vaarat tunnetaan ja teoreettisesti pystyttäisiin hallitsemaan,

Yhdysvalloissa on jo saastunut vesilähteitä huolimattomuuden takia.

Kukaan ei vielä tiedä, miten maaperään suljettu vesi käyttäytyy tulevaisuudessa,

sillä asiasta ei ole vielä ollut pitkäaikaisia tutkimuksia.

Vesisärötyksessä käytetyt kemikaalit vaihtelevat vaarallisesta

äärimmäisen myrkylliseen ja syöpää aiheuttaviin, esimerkkinä bentseeni tai metaanihappo.

Vesisärötystä käyttävät yhtiöt eivät kerro mitään kemikaalisen liuoksen tarkasta koostumuksesta,

mutta tiedetään, että prosessissa voidaan käyttää noin 700:aa eri kemiallista tekijää.

Toinen riski on kasvihuonekaasujen vapautuminen.

Vesisärötyksen keräämä maakaasu koostuu enimmäkseen metaanista,

joka on 25 kertaa voimakkaampi kasvihuonekaasu kuin hiilidioksidi.

Maakaasu on vähemmän haitallista poltettaessa kuin kivihiili,

mutta kuitenkin vesisärötyksen negatiiviset seuraukset

ilmaston tasapainossa ovat kaiken kaikkiaan suuremmat.

Ensinnäkin, vesisärötys vaatii todella suuren määrän energiaa.

Toiseksi, porausreijät ovat nopeasti kulutettu loppuun ja on välttämätöntä porata

vesisärötysreikiä paljon useammin kuin klassississa maakaasulähteissä.

Lisäksi noin 3% kerätystä kaasusta menetetään kerätessä, päätyen lopulta ilmakehään.

Joten, miten vesisärötystä voidaan arvioida,

kun hyötyjä verrataan haittoihin?

Oikein käytettynä tämä tekniikka antaa yhden keinon

saavuttaa halvemman energian tarpeemme lyhyeksi tai keskipitkäksi aikaa.

Vesisärötyksen pitkän aikavälin vaikutuksia on mahdotonta ennakoida

ja juomakelpoisen veden saatumisriskiä ei siten pitäisi aliarvioida.

Suomentanut Amanda M.