Video

Transkriptio

Oletko sinä ruumiisi?

No, tavallaan, eikös?

Mutta, onko olemassa raja jossa tämä lakkaa olemasta totta?

Kuinka paljon voit poistaa itsestäsi ennenkuin lakkaat olemasta itsesi,

ja onko tässä kysymyksessä edes mitään järkeä?

Fyysinen olemassaolosi koostuu soluista, biljoonista soluista,

niitä on vähintään kymmenen kertaa enemmän kuin tähtiä Linnunradassa.

Solu on elävä olento, jopa 50 tuhannesta proteiinista koostuva kone.

Sillä ei ole tietoisuutta, tahtoa tai tarkoitusta, se vain on.

Silti, se on yksilö.

Yhdessä solusi muodostavat suuria rakenteita, tehtäviin kuten ruoan valmistukseen,

resurssien keräämiseen, juttujen siirtelyyn,

ympäristön tarkkailuun ja niin edespäin

Jos poistat kehostasi soluja ja laitat ne sopivaan ympäristöön,

ne pysyvät hengissä jonkun aikaa.

Joten, solusi voivat olla olemassa ilman sinua, mutta sinä et voi olla olemassa ilman niitä.

Jos kaikki solut poistetaan, “sinua” ei enää ole.

Onko olemassa raja, jossa kasa solujasi lakkaa olemasta sinä?

Esimerkiksi jos lahjoitat elimen, miljardit solusi jatkavat eloansa

jonkun toisen sisällä.

Tarkoittaako tämä että se osa sinua muutui osaksi toista ihmistä?

Vai pitääkö tämä toinen keho hengissä palaa sinusta?

Kuvitellaanpa koe:

sinä ja satunnainen henkilö kadulta vaihdatte soluja.

Yksi kerrallaan sinun kehosi saa yhden hänen soluistaan;

hänen kehonsa saa yhden sinun soluistasi.

Missä vaiheessa hänestä tulisi sinä?

Tulisiko lainkaan, vai olisiko tämä erittäin hidas ja ällöttävä tapa teleportata?

Tehdäänpä tästä monimutkaisempaa!

Ajattelutapamme itsestämme pysyvinä asioina on kestämätön.

Melkein kaikkien solujesi täytyy kuolla elämäsi aikana.

250 miljoona on kuollut pelkästään tämän videon alkamisesta lähtien,

noin 1-3 miljoonaa solua sekunnissa.

Seitsemän vuoden ajanjaksolla suurin osa soluistasi on uusiutunut ainakin kerran.

Joka kerta, kun solujesi kokoonpano muuttuu, olet hieman erilainen kuin aiemmin,

joten osa sinusta kuolee jatkuvasti.

Jos olet riittävän onnekas elääksesi vanhaksi,

olisit koostunut karkeasti arvioiden miljoonasta miljardista solusta.

Se mitä pidät itsenäsi on oikeastaan vain kuva sen hetkisestä tilanteesta,

mutta toisinaan solut rikkoutuvat, eivätkä halua kuolla

kyseenalaistaen kehon osien yhteneväisyyden luonteen.

Kutsumme sitä syöväksi. Ne rikkovat biologisen yhteiskuntasopimuksen

ja tulevat käytännössä kuolemattomiksi.

Syöpä ei ole ulkopuolinen tunkeutuja;

se on osa sinua, joka pitää omaa selvitymistään sinua tärkeämpänä.

Voisi myös väittää, että syöpäsolusta tulee erillinen olento sisällämme;

toinen olento, joka vain tahtoo selviytyä.

Voimmeko moittia sitä siitä?

Karmiva soluihin liittyvä tarina kertoo Henrietta Lacksista,

nuoresta syöpäpotilaasta, joka kuoli vuonna 1951.

Yleensä solut selviävät vain muutaman päivän laboratoriossa,

tehden tutkimustyöstä hyvin vaikeaa.

Henriettan syöpäsolut olivat kuolemattomia.

Vuosikymmenten aikana niitä moninkertaistettiin uudestaan ja uudestaan.

Niitä on käytetty lukemattomissa tutkimushankkeissa, lukemattomien henkien pelastamiseen.

Henriettan solut ovat vieläkin elossa ja kaiken kaikkiaan niitä on kasvatettu

yhteensä ainakin 20 biomassatonnin edestä.

Ympäri maapalloa on eläviä osia, jotka ovat peräisin jostakusta,

jonka ajatellaan olleen kuolleena vuosikymmeniä.

Miten paljon Henriettaa on näissä soluissa?

Mikä edes tekee yhdestä solustasi “sinut”?

Ehkä sen sisältämä tieto, sinun DNA:si?

Vielä hiljattain uskottiin, että kaikissa kehosi soluissa

oli periaatteessa sama geneettinen koodi.

Kävi ilmi, että ei olekaan näin.

Geeniperimäsi muuttuu ajan kanssa

mutaatioiden ja ympäristön vaikutuksesta.

Tämä koskee erityisesti aivojasi.

Viimeisimmän tiedon mukaan yhdellä ainoalla hermosolulla aikuisen aivoissa on yli

tuhat mutaatiota geneettisessä koodissaan, joita ei ole sitä ympäröivissä soluissa.

Kuinka ison osan “sinua” DNA:si muodostaakaan?

Noin 8 prosenttia ihmisen perimästä on peräisin viruksilta, jotka joskus

tarttuivat esi-isiimme ja tulivat osaksi meitä.

Mitokondriot, solujen voimalaitokset, olivat joskus bakteereja, jotka sulautuivat

solujesi esi-isiin. Niillä on vieläkin oma DNA:nsa.

Keskimääräisellä solulla on satoja sellaisia, satoja pieniä tekijöitä, jotka eivät

aivan ole ihmismäisiä, mutta kuitenkin tavallaan ovat.

Onpa sekavaa. Peruutetaanpa vähän.

Tiedämme, että koostut biljoonista pikkujutuista

jotka koostuvat vielä suuremmasta määrästä pikkujuttuja, jotka muuttuvat jatkuvasti.

Kaikki nuo pienet tekijät yhdessä eivät ole staattinen vaan dynaaminen kokonaisuus.

Niiden koostumus ja tila muuttuu jatkuvasti.

Saatammekin vain olla omavarainen toistumo ilman selkeitä rajoja,

joka saavutti jossakin vaiheessa tietoisuuden itsestään ja jolla on nyt kyky

ajatella itseään kautta ajan ja avaruuden,

vaikka oikeastaan onkin olemassa vain juuri tässä hetkessä.

Missä kohtaa tämä toistumo alkoi?

Hedelmöitymisestä, kun ensimmäiset ihmiset elivät,

kun elämä ensimmäisen kerran alkoi valloittamaan pientä planeettaamme,

vai kun elimistösi sisältämät alkuaineet saivat alkunsa tähdissä?

Ihmisaivomme kehittyivät käsittelemään konkreettisia asioita.

Todellisuuden muodostavat häilyvät rajat ovat hankalia käsittää.

Ehkäpä ajatukset kuten alku ja loppu, elämä ja kuolema, sinä ja minä,

eivät oikeastaan olekaan kiveen hakattua, vaan soljuvalle toistumolle kuuluvia ideoita.

Toistumo, joka on eksynyt tähän kummalliseen ja kauniiseen universumiin.

Keitä me olemme - ongelmassa ei ole vain

kysymys meistä, vaan myös kysymys mielestämme.

Juuri kuten solumme voidaan jakaa ja erottaa meistä, voidaan meidän aivommekin

jakaa ja erottaa meistä vielä ollessaan kallon sisällä.

Klikkaa tästä päästäksesi kanavalleni ja katso seuraava osa.

No niin, joten nyt, mene ja katso CGP Greyn video.

Jos et ole vielä tilannut hänen kanavaansa,

sinun tulisi muuttaa asia nyt.