Video
Transkriptio
Kansainvälinen pankkijärjestelmä on mysteeri.
Maailmalla on yli 30 000 eri pankkia
ja ne pitävät hallussaan uskomattoman suuria varoja.
Kymmenen suurimman pankin osuus on noin 25 biljoonaa Yhdysvaltain dollaria.
Nykyisin pankkitoiminta voi vaikuttaa hyvin monimutkaiselta,
mutta sen alkuperäinen idea oli yksinkertaistaa elämää.
1000-luvun Italia oli eurooppalaisen kaupan keskus.
Maanosan kauppiaat tapasivat siellä käydäkseen kauppaa.
Mutta siinä oli yksi ongelma:
valuuttoja oli liikaa.
Pisassa kauppiaiden oli käsiteltävä seitsemää eri kolikkotyyppiä
ja heidän täytyi vaihtaa rahaa jatkuvasti.
Tämä vaihtokauppa, joka tavallisesti tapahtui ulkona penkeillä,
on “pankki”- sanan lähde.
Italian sanasta “banco,” mikä tarkoittaa penkkiä.
Matkustamisen vaarat, väärennetty raha ja lainan saamisen vaikeus
saivat ihmiset ajattelemaan.
Oli uuden liiketoimintamallin aika.
Panttilainaamot alkoivat antamaan luottoa liikemiehille
ja genovalaiset kauppiaat kehittivät käteisrahasta riippumattomia maksutapoja.
Pankkien verkostoja levisi kaikkialle Eurooppaan antaen luottoa
jopa kirkolle tai Euroopan kuninkaille.
Entä nykyään?
Yhdellä sanalla sanoen pankit ovat riskinhallinta-alalla.
Tämä on yksinkertaistettu versio niiden toiminnasta.
Ihmiset pitävät rahojaan pankissa ja saavat pienen määrän korkoa.
Pankki lainaa tämän rahan paljon suuremmalla korolla.
Se on laskelmoitu riski, sillä osa lainaajista ei maksa lainaansa takaisin.
Tämä prosessi on olennainen osa talousjärjestelmäämme,
koska siten ihmisillä on varaa, vaikkapa talojen ostamiseen
tai teollisuudelle liiketoiminnan laajentamiseen.
Joten pankit ottavat tallettajien käyttämättömiä varoja
ja muuttavat ne yhteiskunnan käyttöön soveltuviksi varoiksi.
Pankkien muihin tulonlähteisiin kuuluvat
talletusten vastaanotto, luottokorttien luottotulot, valuuttojen ostaminen ja myyminen,
varainhoito ja käteisen hallintapalvelut.
Suurin ongelma pankeissa nykypäivänä on se,
että monet niistä ovat hylänneet perinteisen roolinsa
pitkäaikaisten taloudellisten tuotteiden tarjoajina saadakseen nopeita tuottoja,
jotka ovat paljon riskialttiimpia.
Nousukaudella suurimmat pankit ottivat käyttöön
erittäin monimutkaisia rahoitusmalleja
ja tavoittelivat kaupallaan pikavoittoja
tienatakseen johtajilleen ja välittäjilleen miljoonien bonukset.
Tämä oli käytännössä uhkapelaamista
ja se vahingoitti kokonaisia talouksia ja yhteisöjä,
kuten vuonna 2008.
Kun Lehman Brothersin kaltaiset pankit antoivat luottoa melkeinpä jokaiselle talonostajalle,
Kun Lehman Brothersin kaltaiset pankit antoivat luottoa melkeinpä jokaiselle talonostajalle,
se asetti pankit erittäin riskialttiiseen tilanteeseen.
Tämä johti asuntomarkkinoiden romahtamiseen USA:ssa ja osittain myös Euroopassa.
Osakkeiden hinnat laskivat.
Alkoi maailmanlaajuinen pankkikriisi
ja eräs historian suurimmista rahoituskriiseistä.
Satoja miljardeja dollareita vain katosi.
Miljoonat ihmiset menettivät työnsä ja paljon rahaa.
Suurin osa maailman tärkeimmistä pankeista joutui maksamaan miljardisakkoja
ja luotto pankkiirien ammattikuntaan romahti.
USA:n hallitus ja EU joutuivat kokoamaan valtavia
pelastuspaketteja ostaakseen huonoa omaisuutta ja estääkseen pankkeja menemästä konkurssiin.
Pankkitoiminnan suitsimiseksi lisättiin sen sääntelyä.
Pankit pakotettiin luomaan hätävarantoja
vastaavan rahamarkkinakriisin puskuriksi.
Pankkialan painostusryhmät onnistuivat kuitenkin estämään muut pankkilainsäädännön tiukennukset.
Vaihtoehtoiset rahoitusmallit ovat saavuttaneet sittemmin lisääntyvän suosion,
kuten uudet sijoituspankit, jotka veloittavat vuosittaisen maksun ja eivätkä saa palkkiota myynneistä.
Tuo toimintamalli motivoi heitä toimimaan asiakkaidensa eduksi.
Tai osuuspankkitoiminta: osuuskuntamuotoinen luottolaitos- ja pankkitoiminta, jolla 1800-luvulla
vältettiin koronkiskurit.
Lyhesti sanoen, ne tarjoavat samoja rahoituspalveluja kuten pankit,
mutta keskittyvät yhteisen hyödyn tavoitteluun tuottojen maksimoinnin sijasta.
Osuuspankkien itselleen asettama tavoite on auttaa jäseniään luomaan pienyrityksiä,
laajentamaan maatiloja tai rakentamaan koteja. Niiden sijoitustoiminnalla on yhteisöllinen tarkoitus.
Päätäntävalta kuuluu osuuspankkien jäsenistölle ja he myös valitsevat demokraattisesti niiden johtokunnat.
Maailmanlaajuisesti osuuspankkijärjestelmissä on monia eroavaisuuksia
muutamasta jäsenestä
miljardien Yhdysvaltain dollarien arvoisiin
ja satojen tuhansien jäsenten organisaatioihin.
Huomion keskittäminen jäsenten etuihin
vaikuttaa osuuspankkien riskinottoalttiuteen.
Tämä selittää miksi osuuspankit, tappioistaan huolimatta,
selvisivät viimeisimmästä pankkikriisistä paremmin kuin perinteiset pankit.
Unohtamatta joukkorahoituksen suosion suurta nousua viime vuosina.
Ne tekivät mahdollisiksi mahtavat videopelit ja
loivat rahoituskeinoja, joilla piensijoittajat pystyivät
kiertämään pankkien välityspalvelut.
Mutta se auttoi myös elinkeinoelämää.
Monet uudet teknologiayhtiöt aloittivat toimintansa “kickstarterissa” tai “indiegogossa”.
Yksittäinen sijoittaja tuntee olevansa isomman kokonaisuuden osa
ja hän voi sijoittaa uskomiinsa ideoihin.
Riskien jakautuessa laajalle
pysyvät mahdollliset tappiot kuitenkin rajallisina.
Viimeisimpänä vielä: mikroluotot.
Monia pieniä lainoja,
joita myönnetään kehitysmaissa ja auttavat ihmisiä köyhyydestä;
ihmisiä, jotka eivät ennen pystyneet saamaan rahaa, jota he tarvitsivat aloittaakseen liiketoimintaa,
ihmisiä, jotka eivät ennen pystyneet saamaan rahaa, jota he tarvitsivat aloittaakseen liiketoimintaa,
koska heidän liiketoimistaan ei piitattu.
Nykyään mikroluottot ovat miljardien dollarien liiketoimintaa.
Voi siis olla, että pankit eivät ole juttusi,
mutta pankkien tehtävä ihmisten ja yhtiöiden rahoittajina
on yhteisöillemme elintärkeä ja jonkun on se hoidettava.
Kuka sen hoitaa ja miten se tulevaisuudessa hoidetaan
on kuitenkin meidän päätös.