Video

Transkriptio

Kansainvälinen pankkijärjestelmä on mysteeri.

Maailmalla on yli 30 000 eri pankkia

ja ne pitävät hallussaan uskomattoman suuria varoja.

Kymmenen suurimman pankin osuus on noin 25 biljoonaa Yhdysvaltain dollaria.

Nykyisin pankkitoiminta voi vaikuttaa hyvin monimutkaiselta,

mutta sen alkuperäinen idea oli yksinkertaistaa elämää.

1000-luvun Italia oli eurooppalaisen kaupan keskus.

Maanosan kauppiaat tapasivat siellä käydäkseen kauppaa.

Mutta siinä oli yksi ongelma:

valuuttoja oli liikaa.

Pisassa kauppiaiden oli käsiteltävä seitsemää eri kolikkotyyppiä

ja heidän täytyi vaihtaa rahaa jatkuvasti.

Tämä vaihtokauppa, joka tavallisesti tapahtui ulkona penkeillä,

on “pankki”- sanan lähde.

Italian sanasta “banco,” mikä tarkoittaa penkkiä.

Matkustamisen vaarat, väärennetty raha ja lainan saamisen vaikeus

saivat ihmiset ajattelemaan.

Oli uuden liiketoimintamallin aika.

Panttilainaamot alkoivat antamaan luottoa liikemiehille

ja genovalaiset kauppiaat kehittivät käteisrahasta riippumattomia maksutapoja.

Pankkien verkostoja levisi kaikkialle Eurooppaan antaen luottoa

jopa kirkolle tai Euroopan kuninkaille.

Entä nykyään?

Yhdellä sanalla sanoen pankit ovat riskinhallinta-alalla.

Tämä on yksinkertaistettu versio niiden toiminnasta.

Ihmiset pitävät rahojaan pankissa ja saavat pienen määrän korkoa.

Pankki lainaa tämän rahan paljon suuremmalla korolla.

Se on laskelmoitu riski, sillä osa lainaajista ei maksa lainaansa takaisin.

Tämä prosessi on olennainen osa talousjärjestelmäämme,

koska siten ihmisillä on varaa, vaikkapa talojen ostamiseen

tai teollisuudelle liiketoiminnan laajentamiseen.

Joten pankit ottavat tallettajien käyttämättömiä varoja

ja muuttavat ne yhteiskunnan käyttöön soveltuviksi varoiksi.

Pankkien muihin tulonlähteisiin kuuluvat

talletusten vastaanotto, luottokorttien luottotulot, valuuttojen ostaminen ja myyminen,

varainhoito ja käteisen hallintapalvelut.

Suurin ongelma pankeissa nykypäivänä on se,

että monet niistä ovat hylänneet perinteisen roolinsa

pitkäaikaisten taloudellisten tuotteiden tarjoajina saadakseen nopeita tuottoja,

jotka ovat paljon riskialttiimpia.

Nousukaudella suurimmat pankit ottivat käyttöön

erittäin monimutkaisia rahoitusmalleja

ja tavoittelivat kaupallaan pikavoittoja

tienatakseen johtajilleen ja välittäjilleen miljoonien bonukset.

Tämä oli käytännössä uhkapelaamista

ja se vahingoitti kokonaisia talouksia ja yhteisöjä,

kuten vuonna 2008.

Kun Lehman Brothersin kaltaiset pankit antoivat luottoa melkeinpä jokaiselle talonostajalle,

Kun Lehman Brothersin kaltaiset pankit antoivat luottoa melkeinpä jokaiselle talonostajalle,

se asetti pankit erittäin riskialttiiseen tilanteeseen.

Tämä johti asuntomarkkinoiden romahtamiseen USA:ssa ja osittain myös Euroopassa.

Osakkeiden hinnat laskivat.

Alkoi maailmanlaajuinen pankkikriisi

ja eräs historian suurimmista rahoituskriiseistä.

Satoja miljardeja dollareita vain katosi.

Miljoonat ihmiset menettivät työnsä ja paljon rahaa.

Suurin osa maailman tärkeimmistä pankeista joutui maksamaan miljardisakkoja

ja luotto pankkiirien ammattikuntaan romahti.

USA:n hallitus ja EU joutuivat kokoamaan valtavia

pelastuspaketteja ostaakseen huonoa omaisuutta ja estääkseen pankkeja menemästä konkurssiin.

Pankkitoiminnan suitsimiseksi lisättiin sen sääntelyä.

Pankit pakotettiin luomaan hätävarantoja

vastaavan rahamarkkinakriisin puskuriksi.

Pankkialan painostusryhmät onnistuivat kuitenkin estämään muut pankkilainsäädännön tiukennukset.

Vaihtoehtoiset rahoitusmallit ovat saavuttaneet sittemmin lisääntyvän suosion,

kuten uudet sijoituspankit, jotka veloittavat vuosittaisen maksun ja eivätkä saa palkkiota myynneistä.

Tuo toimintamalli motivoi heitä toimimaan asiakkaidensa eduksi.

Tai osuuspankkitoiminta: osuuskuntamuotoinen luottolaitos- ja pankkitoiminta, jolla 1800-luvulla

vältettiin koronkiskurit.

Lyhesti sanoen, ne tarjoavat samoja rahoituspalveluja kuten pankit,

mutta keskittyvät yhteisen hyödyn tavoitteluun tuottojen maksimoinnin sijasta.

Osuuspankkien itselleen asettama tavoite on auttaa jäseniään luomaan pienyrityksiä,

laajentamaan maatiloja tai rakentamaan koteja. Niiden sijoitustoiminnalla on yhteisöllinen tarkoitus.

Päätäntävalta kuuluu osuuspankkien jäsenistölle ja he myös valitsevat demokraattisesti niiden johtokunnat.

Maailmanlaajuisesti osuuspankkijärjestelmissä on monia eroavaisuuksia

muutamasta jäsenestä

miljardien Yhdysvaltain dollarien arvoisiin

ja satojen tuhansien jäsenten organisaatioihin.

Huomion keskittäminen jäsenten etuihin

vaikuttaa osuuspankkien riskinottoalttiuteen.

Tämä selittää miksi osuuspankit, tappioistaan huolimatta,

selvisivät viimeisimmästä pankkikriisistä paremmin kuin perinteiset pankit.

Unohtamatta joukkorahoituksen suosion suurta nousua viime vuosina.

Ne tekivät mahdollisiksi mahtavat videopelit ja

loivat rahoituskeinoja, joilla piensijoittajat pystyivät

kiertämään pankkien välityspalvelut.

Mutta se auttoi myös elinkeinoelämää.

Monet uudet teknologiayhtiöt aloittivat toimintansa “kickstarterissa” tai “indiegogossa”.

Yksittäinen sijoittaja tuntee olevansa isomman kokonaisuuden osa

ja hän voi sijoittaa uskomiinsa ideoihin.

Riskien jakautuessa laajalle

pysyvät mahdollliset tappiot kuitenkin rajallisina.

Viimeisimpänä vielä: mikroluotot.

Monia pieniä lainoja,

joita myönnetään kehitysmaissa ja auttavat ihmisiä köyhyydestä;

ihmisiä, jotka eivät ennen pystyneet saamaan rahaa, jota he tarvitsivat aloittaakseen liiketoimintaa,

ihmisiä, jotka eivät ennen pystyneet saamaan rahaa, jota he tarvitsivat aloittaakseen liiketoimintaa,

koska heidän liiketoimistaan ei piitattu.

Nykyään mikroluottot ovat miljardien dollarien liiketoimintaa.

Voi siis olla, että pankit eivät ole juttusi,

mutta pankkien tehtävä ihmisten ja yhtiöiden rahoittajina

on yhteisöillemme elintärkeä ja jonkun on se hoidettava.

Kuka sen hoitaa ja miten se tulevaisuudessa hoidetaan

on kuitenkin meidän päätös.